Kiusaaminen kävi ilmi, kun tulin koulusta toistuvasti vaatteet revittyinä, iho naarmuilla, itkettyne

Outi Alanko-Kahiluodon tarina:

Minua kiusattiin pahasti koulumatkoilla, kun oli 9-11-vuotias. Itselläni ei kylläkään ole kiusaamisesta minkäänlaista muistikuvaa. Olen kuullut siitä äidiltäni ja perhetuttavilta.

Kiusaaminen kävi ilmi, kun tulin koulusta toistuvasti vaatteet revittyinä, iho naarmuilla, itkettyneenä ja kauhuissani. Minulle on kerrottu, että kiusaajat jopa sitoivat minut puuhun ja kivittivät. Itse en muista näistä tapahtumista mitään.

Unohtamista on varmasti edesauttanut kiusaamisen rankka luonne. Kukapa ei haluaisi unohtaa olleensa peloissaan ja alakynnessä? Kiusattuna oleminen ei myöskään sovi yhteen minäkuvani kanssa, jota olen halunnut vaalia: olen aina pitänyt itseäni pärjäävänä ja rohkeana, tai joka tapauksessa sitkeänä ja lannistumattomana.

Muistan kuitenkin ala-asteelta joitain lievempiä kiusaamistilanteita. Eräällä muistolla on minulle erityinen merkitys, ja olen huomannut palaavani siihen aina uudestaan. Tuosta muistikuvasta olen rakentanut perustaa minäkuvalleni (joka mitä ilmeisimmin on myös kaivannut vahvistusta).

Muistikuvassani seison koulun pihalla, ympärilläni on rinki lapsia, ja kiusaaja seisoo minua vastapäätä. Poika, joka on ikäiseni ja samalla luokalla kuin minä, huutaa kaikkien kuullen: "Te ootte köyhiä! Eihän teillä ole edes varaa ostaa sulle uusia kenkiä!"

Poika on ihan oikeassa. Vanhempani olivat hiljattain eronneet, ja meillä äidin kanssa oli talous tiukilla. Kuljin isoveljeni vanhoissa kengissä, mutta ei se minua mitenkään haitannut, ainakaan yleensä. Enkä minä tuossakaan hetkessä hävennyt kenkiäni. Tiesin, että ne ovat veljeni vanhat ja niin kuluneet, että muutkin sen huomaavat.

Siksi tapahtuikin jotain, mikä luokkakavereideni mielestä oli ehkä odottamatonta. Sen sijaan, että olisin nolostunut ja painunut häpeästä kasaan, suutuin oikein kunnolla. Kehoni muistaa vieläkin, miten viha nousee vatsasta ylös keuhkoihin, kun huudan: "Ei se ole kenenkään vika, jos minulla on vanhat kengät!" Saadakseni sanoille painoa poljen jalkaa, muistikuvissani minua ei pelota yhtään.

Ymmärtääkseni yritin sanoa, että köyhyydellä voi olla monia syitä, joita sivullinen ei ymmärrä. Ei se ollut äidin vika, ettei meillä ollut varaa uusiin kenkiin. Niin vain oli.

Ja sikäli kuin muistiini voi luottaa, suuttumukseni tehosi ja kiusaaminen loppui siihen.

Olipa tuo muistikuva totta tai ei, se on ollut minulle tärkeä. Olen saanut siitä voimaa, kun olen joutunut pakottamaan itseni johonkin - kun on pitänyt puolustaa itseään, panna rajat, sanoa vastaan vaikeassa tilanteessa.

Olen vakuuttunut siitä, ettei kiusatuksi tuleminen lakkaa koskaan vaikuttamasta kehenkään, joka sitä on kokenut.

Pahinta minusta on ajatella sitä yksinäisyyttä, johon kiusatuksi tuleminen lapsen tai nuoren sysää. Jokaisella pitäisi olla joku, jolle kertoa, tai joku, joka huomaa, ettei kaikki ole hyvin.

Aikuisten pitää rohkaista lapsia kertomaan kiusaamisesta. Lapsella pitää olla varmuus siitä, että kiusaamisesta on lupa kertoa ja että vanhemmat haluavat pysäyttää sen. Ennen kaikkea toivoisin, että vanhemmat ymmärtäisivät olevansa joka tapauksessa kaikkine ongelmineenkin vanhempia ja vahvempia kuin lapsi ja vastuussa.

BIO:

Outi on itähelsinkiläinen kansanedustaja ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän on taustaltaan kirjallisuuden opettaja ja tutkija Helsingin yliopistosta. Tärkeää Outille ovat lähikirjastot, metsät ja vapaat rannat. Outilla on kaksi lasta ja hän on naimisissa teatteriohjaaja Atro Kahiluodon kanssa.

Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Stay tuned...
Recent Posts
Archive
Search By Tags
No tags yet.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square

ARJA TIILI DANCE COMPANY

Intomieliset ry.
Helsinki 
Y-tunnus 2272183-7